Kauneimmat barokkijoululaulut -levyn uusmaalainen julkaisukiertue kuullaan Vantaalla Korson kirkossa (3.12.) ja Helsingin ytimessä jylhän betonisessa galleria Forum Boxissa (16.12.) sekä intiimissä kotikonsertissa Studio Pitkänsillanrannassa (17.12.).
Ilta sisältää joululauluja 1500-1700-lukujen Euroopasta periodi-instrumentein soitettuna - yhteislaulua unohtamatta. Moni meille suomalaisille rakkaista joululauluista on peräisin jo barokin aikakaudelta. Esimerkiksi Heinillä härkien kaukalon on barokin ajan Ranskasta, ja Enkeli taivaan itseltään Martti Lutherilta. Konsertissa kuullaan ja lauletaan yhdessä näitä tuttuja ja rakkaita lauluja barokkityyliin.
Alba Records julkaisee jouluksi 2024 barokin ja renessanssin musiikkiin erikoistuneen 15-vuotiaan Ensemble Nylandian studio-live -äänitteen eurooppalaisia joululaulujen helmiä! Levyjä myynnissä tapahtumissamm
Jussi Salonen, tenori
Ensemble Nylandia
LIPUT: 10 / 15 € ennakkoon Tiketistä ja ovelta tuntia ennen konserttia.
OSOITE: Forum Box, Ruoholahdenranta 3 A, Helsinki
JÄRJESTÄJÄ: Café Barock-konserttisarjaa järjestää Kulttuuriyhdistys Ensemble Nylandia ry Musiikin edistämissäätiön ja Helsingin kaupungin tuella.
Kuva: Aino Luukkanen